Olipa kerran karanteeni

Koronaa ja karanteenia on tullut jo hyvän tovin ulos joka reiästä. Oikeastaan jo aika alkumetreiltä asti, johtuen ylenpalttisen hysterian levittämisestä. Ymmärrän toisaalta paisuttelun tarpeen, sillä osalle tilanteen vakavuus ei välttämättä olisi muulla keinoin mennyt tajuntaan (toki varmasti vieläkin löytyy henkilöitä, keitä ei oikeastaan kiinnosta). Itselleni hysteria ei oikeastaan tehnyt hyvää ja suljinkin valtaosan uutisvirrasta samalla noudattaen kaikenmaailman suosituksia. Mm. oma salini ei sulkenut oviaan, mutta siitä huolimatta siirryin kotitreenien puolelle, mahdollisen osan työstäni toteutan etänä, julkisten sijaan olen kulkenut pyörällä ja ihmiskontaktit katkoin minimiin. Tässä nyt mitään pyhimyksiä olla, mutta haluan avata teille rehellisesti millaisia ''uhrauksia'' on tullut tehtyä ja miten ne oikeasti ovat vaikuttaneet erityisesti omaan mieleeni.

Ne ketkä ovat hiukan aktiivisemmin olleet matkassani mukana joko ihan livenä tai sitten tämän blogin kautta, tietävät varmasti kuinka joka suuntaan pomppiva ihminen olen. Ja rakastan sitä. Rakastan tavata uusia ihmisiä, kuulla heidän tarinoitaan, olla mukana erilaisia projekteja ja arkeni koostuukin runsaissa määrin erilaisista ihmiskontakteista. Kuntosalilla kroppani on rakastanut käydä 3-4 kertaa viikossa jo kuuden vuoden ajan - muutamia taukoviikkoja lukuunottamatta olen siis urheillut kuuden vuoden ajan erittäin säännöllisesti. Elämänjanoisena ihmisenä rakastan harrastaa ja kokeilla uusia lajeja, uusia ravintoloita, käydä uusissa tapahtumissa ja ylipäätään olla mukana kaikessa mahdollista.

No sitten tuli tämä korona. Yhtäkään uutta ihmistä en ole tavannut ja ihan muutamaa niistä vanhoistakaan. Oma uusi kämppäni on hurjat 25 neliötä. Urheilu, kokkaus, työt ja nukkuminen tapahtuu kaikki samassa tilassa. Urheilurutiineista kiinnipitäminen on muuten ihan helkkarin vaikeaa, kun ei erikseen lähde sinne urheilemaan. Tuli muuten ostettua lennot Balille kuukaudeksi - sitä varten säästelin rahaa erittäin monta kuukautta. Onhan se hiukan ironista, että kun vuosikaudet on tehnyt töitä kuin viimosta päivää ja sitten ensimmäistä kertaa elämässä tulee mahdollisuus ottaa pieni irtiotto ja päättää lähteä pidemmäksi aikaa reissun päälle, niin tulee korona. Siis mitä hel. Epävarmuus tulevasta on ollut tässä ehkä se pahin. Kukaan ei tiedä, eikä kukaan kerro varmaksi milloin tämä tulee loppumaan. Lentoja ei muuten ole vielä peruttu, koska ilmeisesti eletään päivä kerrallaan ja kukaan ei halua tehdä päätöksiä. Epätieto ja turhautuminen.

Onnelliseksi minut on tehnyt etänä pidetyt sosiaaliset kontaktit - kaikki se ideointi, molemminpuolinen tuki ja muuten vain höpöttely. Tästä olen kiitollinen. Siitä huolimatta pieni asunto, rutiinien päälaelleen meno, työkuvioiden päättyminen ja epätieto tulevaisuudesta ovat saaneet välillä vallattua negatiivisuudellaan mieletäni. Kuitenkin joku ihmeellinen positiivinen tunne on pysynyt kaiken aikaa syvällä sisälläni - pari kertaa joo tullut kyseenalaistettua omaa naiiviuuttaan, mutta totesin että itselleni teki hyvää elää mielummin näissä positiivisissa viboissa ja uskoa parempaan tulevaan, kuin ryvetä synkemmillä mailla. Totesin, että unelmointi on ihan ok. Ja tajusin, että tässähän nyt sitten ulkoisten ärsykkeiden vähennyttyä sai enemmän aikaa oman ajatusmaailmani tutkailuun. Suosittelenkin siis katseen kääntämistä sisäänpäin, muutoksen hyväksymistä ja siihen adaptoitumista - mitä minä oikeasti haluan tulevalta ja mitä minulla on sille tarjota?

Aivan varmasti joku siellä on tehnyt vieläkin hurjempia uhrauksia tai pakon edessä joutunut paljon ahtaamalle - teille haluan erityisesti lähettää lämpimiä ajatuksia ja toivon, että teidän mielenne pysyy kirkkaana ja toiveikkaana. Toivon että ihan jokainen saa riittävissä määrin tukea myös kaiken tämän jälkeen. Rakkautta teille ihanat!






Kommentit

Suositut tekstit