Tupakoinnin lopettaminen - uudenvuodenlupaus

Kuten jo otsikosta voi päätellä, tänään puhutaan uudenvuodenlupauksesta jonka tein. Ja oli muuten elämäni ensimmäinen uv-lupaus. Ei ole aiemmin tullut tarvetta äkillisille, isoille ja tarpeellisille muutoksille, kun yleensä pyrkimyksenä tehdä elämässä sellaisia valintoja jotka tukevat terveyttä pitkällä tähtäimellä. Tänä vuonna on tullut törmättyä netissä paljon fraaseihin siitä että pitäisi mielummin tehdä elämäntapamuutoksia rauhakseen, kuin liian kunnianhimoisia uudenvuodenlupauksia. Tämä on oikeastaan ihan hieno ajatus, mutta omalla kohdallani lupaus tuli enemmän kuin tarpeeseen. Oma uv-lupaukseni oli siis lopettaa tupakointi.

Hiukkasen jänskätti tuoda asia näin näkyville. Eniten pulssia nosti ajatus siitä miten tuo oma äippä reagoi, vaikka aikuisiahan tässä ollaankin. Ja kyllä sitä hiukan myös on mietityttänyt muidenkin suhtautuminen asiaan. Monelle tutullekin juttu on nimittäin ollut aika ylläri ja ensimmäisten kommenttien joukosta on löytynyt validi kysymys siitä, että miten tällainen himourheilija voi polttaa. Päädyin kuitenkin pohdinnoissani siihen, että realismi on tervetullutta tähän maailmaan - myös huippu terveellistä ja yybär sporttista elämää viettävillä tyypeillä on omat paheensa. Ps. äidille tuli kerrottua asiasta jo etukäteen ja hyvin otti asian, tietenkin lopettamisen päätöstä tukien.

Säännöllisen tupakointiuran aloitin viime kesänä toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella. Keikkahommia tuli toki tehtyä yövuoroissa. Tupakka on siis kuulunut aika vakiona juhlahumuun eli olen luokitellut itseni ''bilepolttajaksi''. Tästä johtuen mielessä on ollut sellainen vääristynyt ajatus siitä että koukuun jäämisen riskiä ei vain ole olemassa. Sitten tuli viime kesä ja aurinko ja reissut ja juhlat ja mökkeilyt. Ja sikarit. 

Aluksi piti lopettaa tupakointi kesän jälkeen. Sitten tuli puhuttua että jos sitä polttaisi vain viikonloppuisin. No yhtäkkiä viikonloput alkoivat perjantaina ja loppuivat maanantaina. Ja sitten oli se keskiviikko - kuuluisa pikkulauantai. Ja jos ei arkena polttanut, niin sitten poltti viikonloppuna koko viikon edestä. Näin lyhyessä ajassa kroppa ei tuntunut olleen jäänyt koukkuun itse nikotiiniin vaan lähinnä tapaan. Toki kuukausien vieriessä kroppa kesti hiljalleen isompia nikotiiniannoksia, mutta tapa on ollut ehdottomasti se haastavin asia karsia. Mielikuva aamukahvista ja -röökistä. Ja mitä ihmettä sitä nyt tekee sitä dösää odotellessa.

Mutta mistä löytää se motivaatio lopettamiseen? Ei todellakaan niistä lauseista mitä on tullut itsekin sanottua tupakoitsijoille, kuten ''mieti kuinka paljon rahaa säästäisit'' tai ''mieti kaikkia niitä sairauksia mitä tupakointi aiheuttaa''. Ne ovat ihan oikeasti todella järkeviä lausahduksia, mutta kyseiset faktat ovat myös tupakointia harrastavalla jo entuudestaan tiedossa. Jokaisen on löydettävä se oma motivaation lähteensä. Ehkä jollekin toimii tuo raha. Itselleni tärkein motivaation lähde on urheilusuoritusten paraneminen. Viime keväänä juoksin puolimaratonin, nyt tekee pahaa juosta bussiin - hengitys ei kulje ihan yhtä nätisti. Ja koska tupakointiura ei ollut varsin pitkä, on vielä kirkkaana mielessä muistikuva siitä, että ennen uran alkua ei ollut kaipuuta tuohon kyseiseen tapaan. Luotto on siis suuri, että kaipuu hälvenee pikkuhiljaa olemattomaksi.

Tänään on vasta viides päivä ilman. Ihan helppoa ei ole ollut, vaikka motivaatio onkin kohdillaan. Röökihän se on mielessä. Asiaa helpottaa itsensä kiireisenä pitäminen, urheilumotivaation nouseminen ja helkkarin kylmä sää. Lupaushan pitää sisällään myös bilepolttamisen välttelyn ainakin kesään asti. Että näillä mennään! Haasteita kohti.