Anna sulle aikaa
Viime viikkoina olen jälleen kerran opetellut antamaan itselleni aikaa. Sitä jotenkin vaan hujahti kaikkeen kivaan menoon mukaan ja hiljalleen sain huomata että akkujen lataus olikin jäänyt liian vähäiselle. Tuossa syksyn aikana kalenterini näytti jotakuinkin täyteen tupatulta vähintäänkin kolme viikkoa eteenpäin ja siitä huolimatta aina jonnekin rakoon tuli sovittua vielä se yksi meno ja nipistettyä tarvittaessa yöunista pieni siivu (ei suotavaa!). Reilu viikko takaperin hoksasin, että nyt alkaa kalenterin aikataulut helpottaa ja edessä olisikin pitkästä aikaa ohjelmavapaa viikonloppu. Siitä pitikin sitten pitää kiinni kynsin ja hampain, houkutuksia kun tuli kaikkea tapahtumajärkkäilyhommista ulkomaanreissuun. Mutta tässä sitä ollaan - omaa aikaa takana koko lauantain verran!
Saan aika-ajoin kommentteja ja ihmettelyitä siitä miten ihmeessä jaksan pyörittää hiukan hektiseltä vaikuttavaa arkeani ja välillä ihmiset kehottavatkin minua ottamaan vähän iisimmin. Joskus iisimmin ottaminen saattaakin olla se avain - kuten tässä syksyllä sain huomata - mutta tapoja rentoutua ja ladata akkuja löytyy useita ja meillä saattaakin olla hyvin erilaiset tyylit ja tarpeet omalle vapaa-ajallemme. Omat arkipäiväni koostuvat työstä missä keho ja mieli pääsevät käyttöön, treeneistä salin ja kiipeilyn parissa, sekä useiden ihmisten kanssa vietetystä ajasta.
Olen tässä vuosien mittaan oppinut, että oma tyylini ladata akkuja on päästä urheilemaan ja lopulta höpöttelemään ihmisten kanssa. Toinen juttu millä huomaan olevan positiivinen vaikutus energiatasoihini on 1 krt/vko päivä, jolloin minulla ei ole sovittuna yhtään mitään. Toisin sanoen ihan sitä omaa aikaa. Joskus se pitää sisällään liikuntaa, joskus kotona kirjojen lukemista ja toisinaan käyn kahvilla ystävieni kanssa - eli aika samoja aktiviteetteja, mutta ihan ilman aikatauluja. Ja sitten se kolmas juttu, mikä on oikeastaan ihan yksi tärkeimmistä: Uni. Itselle pitää antaa myös aikaa nukkua. Riittävästi.
Heitänkin seuraavaksi teille kysymyksiä, joita suosittelen pohtimaan:
1. Uni:
a) Nukunko riittävästi?
b) Saanko unta keskimäärin 8h vuorokaudessa?
c) Vähättelenkö unen tarvetta itselleni ja muille?
d) Keksinkö jatkuvasti syitä lyhentää nukkumisaikaa?
2. Oma aika:
a) Kuinka usein viikossa tarvitsen omaa aikaa?
b) Tarkoittaako oma aika, aikaa jolloin olen ainoastaan itsekseni?
c) Sisältääkö oma aikani liikaa asioiden hoitamista (kotityöt yms.)?
d) Kaipaanko omalta ajaltani enemmän lepoa vai aktiviteetteja?
Oman ajan raivaaminen lähtee liikkeelle arkesi ja tarpeittesi tiedostamisesta. Siis sen tiedostamisesta, mistä arkesi oikeasti koostuu ja mistä puolestaan haluaisit sen koostuvan. Seuraava askel on hyväksyä oman aikasi tärkeys ja ymmärtää sen positiiviset vaikutuksen muihin suorittamiisi toimintoihin. Esimerkiksi vaikka riittävä uni saattaa syödä muutaman tunnin illastasi, jolloin olit ajatellut lukea vielä muutaman työsähköpostisi - se antaa sinulle seuraavaan päivään energiaa, minkä avulla olet huomattavasti tehokkaampi ja tuotteliaampi, kuin mitä olisit saanut aikaan muutamaan sähköpostiin vastaamisellasi. Viimeinen askel on toteutus. Suosittelen pidempää kokeilujaksoa (vähintäänkin kuukauden mittaista), jotta näet selkeämmin muutoksen aiheuttamat vaikutukset.
Antakaas siis itsellenne aikaa!

Kommentit
Lähetä kommentti