Sukupuoli ja sen monet näkökulmat

Monet teistä lukijoista olettekin jo tietoisia alkavasta seksuaalineuvojan urastani - vähintäänkin Istagramin puolella menoani seuraavat ovat voineet tämän bongata. Siellä on muuten ''Tunnissa tutuksi'' -sarja nähtävillä, missä on lyhyesti käsitelty seksuaalisuuden eri teemoja nautinnosta kommunikointiin asti (löytyy tililtäni @joutsenjanika, klikkaa yläpalkista kohokohtien alapuolelta ''IGTV'' niin pääset niihin käsiksi). Seksuaalisuus on käsitteenä hurjan laaja ja vivahteita eri teemoista on aiemmissakin postauksissani esiintynyt, mutta tänään päästän seksuaalineuvoja ääneni hiukan voimakkaammin kuuluviin. Tänään puhutaan sukupuolista.

Kyseinen aihe lävähti kasvoilleni jo aivan ensimmäisinä opiskelupäivinäni - sekä opintojeni, että tuttavieni puolelta. Opinnoissa on painotettu suvaitsevaisuutta, ymmärtämistä - sitä ettei oleteta kenestäkään mitään, vaan annetaan ihmisten puhua itse omalla äänellään. Tuttavapiirissä on havahduttu maailmanmenoon, jossa pyritään kasvattamaan lapsia sukupuolineutraalisti, pyritään pois sukupuolen binäärisyyden ajattelumallista (sukupuolen kaksijakoisuus: mies vs. nainen), ei voida ulkonäön perusteella arvioida henkilön sukupuolta ja ymmärretään että sukupuoli-identiteetti ei välttämättä vastaa henkilölle biologisesti määriteltyä sukupuolta. 

Elämme sukupuolen moninaisuuden aikakautta (aikakauden oletan jatkuvan hamaan tulevaisuuteen), mikä mahdollistaa ihmisille vapauden määritellä tai olla määrittelemättä omaa sukupuoltaan. Tässä postauksessa en mene juridistisiin seikkoihin lainkaan, mutta tiedostan hyvin että sillä saralla on vielä paljon työstettävää. En voi puhua jokaisen seksuaalineuvojan puolesta, mutta omasta ammatillisesta näkövinkkelistäni katsottuna olemme tärkeän asian äärellä: henkilön oikeus käyttää omaa ääntään. Pyytäisin teitä nyt muistamaan kaiken tähän asti kirjoittamani, sillä seuraavissa kappaleissa vaaditaan äärimmäistä lukutaitoa mahdollisten tunnekuohujen keskellä. Aihe on nimittäin varsin kuuma - tulenarka.

Niin kuin alussa mainitsin, tämä asia lävähti kasvoilleni varsin alkumetreillä opintojani. Aloitin sisäisen kamppailuni - en sen suhteen että olisi jotenkin vaikea suvaita tai hyväksyä tai antaa henkilölle vapaus omaan ääneen. Kamppailuni koski omia sanavalintojani. Käytän englannin kieltä varsin paljon arjessani ja siellä näin ei-natiivipuhujana sanavaraston ollessa hiukan suppeampi yritin luovia sitäkin enemmän. Kokeilin sopisiko omaan puhekieleeni esimerkiksi sanat ''mies-oletettu'', ''nais-kehoinen'' ja joka toinen lause tuntui olevan ''jokaisella on lupa määritellä itsensä juuri sellaiseksi kuin haluaa - tai olla määrittelemättä''. En halunnut olettaa tai loukata ketään, mutta se tuntui vaikeuttavan varsinaisen sanoman perille saantia - energia meni pääasiassa varovaisuuteen puheissani. Aloin pohtimaan voinko kuitata asian sanomalla jo heti alkuun, että käytän seuraavia termejä ''xxx ja xxx'', mutta se ei tarkoita ettenkö tiedostaisi muita mahdollisia olemassaolon muotoja tai että väheksyisin ketään tai olettaisin kenestäkään yhtään mitään.

Muutama kuukausi takaperin mietin sitä kuinka hieno asia on että näissä asioissa mennään eteenpäin ja kuvittelin millaistakohan on ollut silloin, kun tällaisista asioista ei edes sopinut puhua. Millaistakohan on/oli kokea olevansa aivan toista sukupuolta, joksi on/oli yritetty kasvattaa ja samalla pysyä täysin vaiti asiasta. Mielessäni kävi ajatus siitä että näiden sanavalintojen vaikeus on pientä verrattuna siihen, miten vaikealta kyseisessä tilanteessa elävästä on saattanut tuntua. Tästä ajatuksesta haluan yhä pitää kiinni ja kullekin yksilölle haluan antaa vapauden omaan ääneensä. 

Viime aikoina olen kuitenkin kiinnittänyt monessakin asiassa huomiota ääripääajatteluun. Sukupuolista ja sen määrittelystä puhuttaessa olen havainnut että huutelua tapahtuu mies-nais -rannalta vastarannalle, missä sukupuolta ei saa määritellä toisen henkilön toimesta. Näin karkeasti sanottuna.  Ja sitten unohtuu että siinä välissä on sellainen kauhean kiva vesistöalue, jossa voisi ihan sulassa sovussa uiskennella. Kirjoitin itselleni ajatuksen tästä ylös viime viikolla ja tänään lukiessani mielenkiintoisen blogipostauksen Ihmistenkirjo -blogista, se palautui jälleen mieleeni. 

Seuraava ajatus ei poissulje sitä etteikö voisi tai kannattaisi opetella neutraalimpia sanavalintoja, mutta antaa mahdollisuuden uiskennella niissä samoissa vesissä ihan sulassa sovussa. Elikkäs sen sijaan että yritetään vääntää sitä toista ääripäätä omalle puolelle - omien sääntöjen alaisiksi, voisiko olla mahdollista ymmärtää sekä erilaisuuden olemassa olon, että sen että jokainen katselee maailmaa omasta näkökulmastaan. Tällä tarkoitan sitä että jos henkilö A käyttää puheissaan termejä ''mies/nainen'', saattaa se johtua hänen omasta tyylistään elää ja katsoa maailmaa, mutta jos henkilö B ei miellä itseään näihin termeihin sopeutuvaksi ja haluaa mainita asiasta, voisi henkilö A neutraalisti suhtautua asiaan - pitää mielen avoimena mahdollisuuksille.

Ymmärrän että tässä kohtaa saattaa tulla ajatus siitä, että on epäreilua jos henkilön B pitäisi korjata asiaa jatkuvasti. Mutta sekä henkilöllä A, että henkilöllä B on ääni - asia toimii siis molempiin suuntiin. Ajatusta selkeyttääkseni tiivistän sanomani tarkoituksen seuraavasti: kun jokainen osapuoli pyrkii pitämään mielensä avoimena ja antaa jokaiselle yksilölle luvan omaan ääneensä, on hänellä oikeus omiin sanavalintoihinsa - kertoa tarinaa omasta näkökulmastaan.