Joululahjakriisi
Kuukausi jouluaattoon! Ja pikkuhiljaa iskee pieni joululahjakriisi! Pari vuotta taaksepäin olin aika skarppi muikkeli jouluvalmisteluiden suhteen. Joululahjat tuli hankittua melkeinpä vuosi etukäteen UV:n aleista ja kortit väännettyä käsin paria kuukautta ennen. Viime vuosina homma on mennyt siihen että kuukautta ennen käydään fiilistelemässä joulua Kiilassa punaviiniglögi kourassa ja miettimässä että mitäköhän helkkaria sitä tyypeille hankkisi.
Itselle joulussa parasta on tuoksut ja valot ja sellanen rauhallinen fiilis ihanien ihmisten ympäröimänä ja voisin hyvinkin sopia läheisten kanssa että lahjojen oston voi skipata potematta huonoa omatuntoa. Faktahan on kuitenkin se, että aina niitä joku hankkii ja toisaalta on ihana ilahduttaa ihmisiä sellaisilla lahjoilla missä on ajatusta. Ja koska tänä viikonloppuna alet jyllää Black Fridayn ja Cyber Mondayn ansiosta - voi olla ihan hyvä hetki säästää pari euroa suuntaamalla joululahjaostoksille. Nyt siis päästetään irti siitä ihanasta ajatuksesta, että joulu on tehty pipareista ja kynttilänvalosta ja pistetään jakoon parhaat lahjaidikset!
DIY
1. ''Cookies in a Jar''
- Eli keksiainekset purkissa K-ruoka, keksiainekset). Ideana kasata kerroksittain kuiva-aineita lasipurkkiin ja läntätä resepti kylkeen. Lasipurkkiin voi syötävän sijasta kasata esimerkiksi kynsienlaittopaketin: vanulappuja, kynsilakkoja, kynsiviila, glitteriä ja kynsitarroja.
2. Kauppakassi
- Ekoilu on noussut pintaan kankaisia hedelmäpusseja myöten. Valtaosa askarteluliikkeistä myy kangaskasseja joihin on tilaa toteuttaa omaa taiteellista näkemystään (esim.HobbyPoint). Yksinkertaisinta on lähteä liikkeelle kangastusseista - piirtämisen sijaan myös tekstit näyttävät hyviltä valkoisella pohjalla.
3. Joulukranssi
- Joka vuosi joku Facebookissa julkaisee kuvan sellaisesta ihanasta joulukranssista, mihin on liimailtu eri kokoisia joulupalloja - ei kuulema ole vaikea toteuttaa (nopealla Googlailulla löytyi tällainen ohje: joulupallokranssi).
Lahjakortti (rauhallisempi versio)
1. Hieronta
- Tuetaan samalla kotimaista työvoimaa. Vaihtiksia löytyy jalkahieronnasta urheiluhierontaan ja intialaisesta päähieronnasta aina klassiseen hierontaan.
2. Brunssi
- Ehkä oma suosikki. Brunssi tai aamupala. Omia suosikkeja Helsingissä ovat Sandros, Levain ja Paulig Kulma. Myös Kiilan brunssi on mainitsemisen arvoinen ja itseasiassa tänään lähden testailemaan Löylyn tarjontaa. Jos jonnekin ei lahjakortteja myydä - tee itse lahjakortti, jossa lupaat viedä lahjansaajan syömään.
3. Barista Workshop
- Workshoppeja on pikkuhiljaa alkanut tulemaan enemmän ja ehkäpä eniten bongaillut raakasuklaa ja näitä barista workshoppeja. Helsinki School of Coffeen sivuilta bongasin myös Latte Artist -kurssin, jonne muuten vielä näytti olevan vapaita paikkoja!
Lahjakortti (adrenaliini versio)
1. Ilmalento
Pääsin itse kokeilemaan 4 minuutin ilmalentoa Pyhtään Sirius Sportissa ja kokemus oli kyllä mahtava! Lahja ei toki ole edullisimmasta päästä, mutta esimerkiksi yhteishankintana kustannukset saadaan siedettäviksi.
2. Pakohuone
Omat suosikkini ovat vankilapako (Truescape) ja lentokonekaappaus (Exite).
3. Lajikokeilu
Uusia lajeja nousee pinnalle jatkuvasti - ei ehkä adrenaliinisin, mutta Aerial jooga eli ilmajooga voisi olla hyvä vaihtoehto kokeilla. Tunteja tarjotaan jopa joillakin kuntosaleilla (Esport Bristol) tai vaihtoehtoisesti joogastudioilla (Yoga Nordic).
Hyödyllistä
1. Heijastin
Ihan super nättejä heijastimia saa tilattua kotiinkuljetuksella Heijastinkaupasta!
2. Kalenteri
Joko valokuvilla varustettu seinäkalenteri tai ihan sellainen mukana kuljetettava paperinen versio.
3. Spotify Premium
Ps. tällä hetkellä tarjouksessa uusille asiakkaille 9,99€ / 3kk.
Siinähän niitä nyt olisi! Tottakai oikeasti tärkeintä on nauttia joulusta tai jos ei jouluihminen ole niin vapaista ja tehdä asioita mistä nauttii, sellaisessa seurassa missä on hyvä olla. Itselle joulu on sellainen välietappi, joka katkaisee tämän hiukkasen harmaan ja pimeän jakson. Siitä sitten jatketaan kevättä kohti. Kaikki jouluihmiset: nauttikaa hössötyksestä! Ja kaikki epäjouluihmiset: vältelkää shoppailua vielä muutama viikko!

Kommentit
Lähetä kommentti