Millasta on olla sinkku nykypäivänä?
Omassa elämässäni olen ollut sinkku tasan kaksi kertaa, jos aikaa ennen ekaa parisuhdetta ei lasketa. Koska nyt päästiin tähän numeeriseen dataan käsiksi, niin läväytetään loputkin faktat pöytään. Parisuhteita siis hyvällä matematiikalla laskettuna on ollut kaksi ja itseasiassa tässä kuussa tulee täyteen myös yhteensä kaksi vuotta sinkkuelämää - vuosi ekan ja vuosi tokan parisuhteen päättymisen jälkeen. Ensimmäisessä suhteessa yhteisiä vuosia kertyi neljä ja puoli, tokassa kaksi. Sekä molemmat parisuhteet, että sinkkuvuodet ovat olleet tosi erilaisia - toki myös kumppanit, mutta suurin muutos on tapahtunut oman pään sisällä. Vuosia ja viisautta on tullut lisää. Yksi ero mitä sinkkuvuosissa on tapahtunut, on tapahtunut meidän ympäristössä. Tänään puhutaankin siitä, millasta on olla sinkku nykypäivänä.
Ihan ekaksi kerron teille omasta henkilökohtaisesta kasvustani ja sen myötä tulleista muutoksista, jos verrataan näitä kahta erillistä sinkkuna elettyä vuotta. Ensimmäisen parisuhteen päättymisen jälkeen vietetty sinkkuvuosi oli aika, noh, railakas. Niihin aikoihin Tinder oli ihan upouutta, opinnot korkeakoulussa alkaneet ja asiaan vaikutti myös se, että tuo reilu neljä vuotta kestäneen suhteen mies oli omalla kohdallani ensimmäinen mies (tai ehkä poika niihin aikoihin), kenen kanssa olin ikinä ollut. Treffeille oli päästävä ja elämäni mies löydettävä. Vuoden aikana treffeillä tuli käytyä vähintään viikottain, siitä voi sitten laskea kuinka monta uutta ihmistä tuli tavattua.
Kyseinen vuosi oli oikeastaan aika tärkeä kokea, vaikka olihan se henkisesti aika raskasta antaa pala itsestään jokaisessa uudessa kohtaamisessa. Ja voi helkkari sitä tunteiden hallitsemattomuuden määrää. Mutta juuri tuon kyseisen vuoden aikana opin huomaamaan, että maailmassa on ihan älyttömästi upeita ihmisiä, mutta suhteellisen vähän niitä keiden kanssa oikeasti klikkaa. Opin ymmärtämään ja arvostamaan itseäni ja sitä millainen olen ja mistä pidän. Opin lukemaan ihmisiä ja heidän tarkoitusperiään - sitä kautta oli pakko opetella myös suojelemaan itseään ja kyllä sitä lopulta oppi hallitsemaan niitä tunteitakin. Hallitseminen tosin voi olla hiukan väärä sana, ehkä lähinnä tunnistamaan ja erottelemaan tunteita toisistaan - kaiken kipinän ei tarvitse tarkoittaa samaa. Olen kyllä erityisen kiitollinen kaikista niistä kohtaamisista mihin päädyin - muutama jopa tarttui niin tiukasti matkaan, että vielä ovat pysyneet vauhdissa mukana ystävinä. Nykypäivänäkin uudet kohtaamiset ovat itselleni tärkeitä - ne ovat yksi tärkeä tekijä laajentamaan omia näkökulmia ja antamaan toisille uutta kulmaa tarkastella asioita.
Toisena sinkkuvuotena asiat olivatkin muuttuneet ihan älyttömästi. Epävarman ja eksyksissä olleen nuoren tytön sijalla seisoo itsevarma ja määrätietoinen nainen. ''Pakko löytää elämäni mies'' on vaihtunut ajatukseen ''Teen asioita mistä nautin ja ehkä joskus tähän vierelle tarttuu samanhenkinen mies''. En sano, etteikö ns. heikkoja hetkiä olisi. Kyllä sitä joskus käy mielessä ajatuksia siitä että ''löytääköhän sitä koskaan ketään'' ja kyllä se tietynlainen yksinäisyys näillä syysharmailla keleillä tuntuu joskus kirpaisevan. Onnea on kuitenkin ympärillä olevat ihmiset ja mielekäs arki, joka pitää vähän turhankin kiireisenä. Treffeille tulee nykypäivänä lähettyä vain ihmisten kanssa ketkä oikeasti kiinnostaa ja mentaliteetillä ''kiva tavata uusia ihmisiä''.
No nyt päästiin sitten tähän nykypäivään! Vaikka itsekin on muuttunut, niin hitto on kyllä tää treffimaailmakin! Tinder on yhä vähän niinkuin tarrakirja, sellanen mihin kerätään matcheja - mutta tän päivän tarrakirja on jo aika hc kamaa. Keskusteluja alotetaan selkeesti vähemmän ja hyytymisaste on 150 % suurempi kun ennen. Toki myös omalta puolelta keskusteluiden ylläpito on haastavaa ja osittain sitä voi selittää jäätävällä kiireellä. Mutta muutosta on tapahtunut. Onkohan muutkin alkaneet oikeesti elämään enemmän ja höpöttelee vähemmän. Sinäänsä jännä, kun kuitenkin valtaosan nenä on jossakin ruudussa kiinni ja puhelin liimattu pikaliimalla siihen oikeaan käteen (vasenkätisillä todennäkösesti vasemmassa kädessä).
Positiivistakin kehitystä on tapahtunut, nimittäin siinä face to face puolella. Vielä se ei ihan suju yhtä smoothisti kuin esimerkiksi Saksan reissussa sain huomata, mutta eteenpäin on menty. Välimaininta tuosta Saksasta! Oltiin tyttöjen kanssa reissussa ja perään juoksi ihan täysjärkisen olonen mies, kehu nätiksi ja pyys jätskille - koska päiviä reissussa oli niin vähän, jäi jädet syömättä, mutta ihan älyttömän siisti juttu oli se tyyli miten tämä täysjärkinen mies otti asian vastaan. Siihen se jäi smaltalkaamaan ja lopulta toivotti hyvää reissua - ei jäänyt yhtään sellain kiusallinen ilmapiiri! Mutta on tätä tapahtunut ihan täällä tänkin maan kamaralla. Ihan yhtä sujuvasti ei lähde jutskailut liikenteeseen, mutta hauska on ollut huomata että ihmiset on uskaltanu astua sen mukavuusalueen ulkopuolelle ja kysässy lasillisille. Koska tässä vaiheessa nousee ihan varmasti miehen ja naisen roolit esiin, niin ei - en ajattele että vain miehen pitäisi tehdä aloite (vaikka onhan se kauheen kiva). Kyllä sitä on itsekin tullut kysästyä tyyppejä ulos vaikka pulssi on kurotellut pariasataa.
Nykymaailmassa just tän ikäsenä on ihan kiva olla sinkku, vaikka meno onkin joskus hiukkasen ulkonäkökeskeistä ja samalla pitäis olla superihminen. Suomessa ei kuitenkaan tunnu olevan kauhean tavatonta lähennellä enemmän kolmea- kuin kahtakymppiä ja olla sinkku. Tällä hetkellä oman elämän eläminen on noussut pintaan, halutaan kouluttautua, etsiä itseään ja ei välttämättä tiedetä mihin päin maailmaa tekisi mieli asettua. Ja varmasti ihan yhtä mukavaa on ollu parisuhteessakin, kunhan vaan muistaa olla just sellasessa missä on hyvä olla. Jokaisessa ihmissuhteessa on kiemuroita - vaivattomuutta on ihan turha tavotella. Mutta olit sitten kummassa tilanteessa tahansa, sinkku tai et, muista pitää kiinni siitä millanen just sä oot. Koska just sä elät sun elämääs.
Ihan ekaksi kerron teille omasta henkilökohtaisesta kasvustani ja sen myötä tulleista muutoksista, jos verrataan näitä kahta erillistä sinkkuna elettyä vuotta. Ensimmäisen parisuhteen päättymisen jälkeen vietetty sinkkuvuosi oli aika, noh, railakas. Niihin aikoihin Tinder oli ihan upouutta, opinnot korkeakoulussa alkaneet ja asiaan vaikutti myös se, että tuo reilu neljä vuotta kestäneen suhteen mies oli omalla kohdallani ensimmäinen mies (tai ehkä poika niihin aikoihin), kenen kanssa olin ikinä ollut. Treffeille oli päästävä ja elämäni mies löydettävä. Vuoden aikana treffeillä tuli käytyä vähintään viikottain, siitä voi sitten laskea kuinka monta uutta ihmistä tuli tavattua.
Kyseinen vuosi oli oikeastaan aika tärkeä kokea, vaikka olihan se henkisesti aika raskasta antaa pala itsestään jokaisessa uudessa kohtaamisessa. Ja voi helkkari sitä tunteiden hallitsemattomuuden määrää. Mutta juuri tuon kyseisen vuoden aikana opin huomaamaan, että maailmassa on ihan älyttömästi upeita ihmisiä, mutta suhteellisen vähän niitä keiden kanssa oikeasti klikkaa. Opin ymmärtämään ja arvostamaan itseäni ja sitä millainen olen ja mistä pidän. Opin lukemaan ihmisiä ja heidän tarkoitusperiään - sitä kautta oli pakko opetella myös suojelemaan itseään ja kyllä sitä lopulta oppi hallitsemaan niitä tunteitakin. Hallitseminen tosin voi olla hiukan väärä sana, ehkä lähinnä tunnistamaan ja erottelemaan tunteita toisistaan - kaiken kipinän ei tarvitse tarkoittaa samaa. Olen kyllä erityisen kiitollinen kaikista niistä kohtaamisista mihin päädyin - muutama jopa tarttui niin tiukasti matkaan, että vielä ovat pysyneet vauhdissa mukana ystävinä. Nykypäivänäkin uudet kohtaamiset ovat itselleni tärkeitä - ne ovat yksi tärkeä tekijä laajentamaan omia näkökulmia ja antamaan toisille uutta kulmaa tarkastella asioita.
Toisena sinkkuvuotena asiat olivatkin muuttuneet ihan älyttömästi. Epävarman ja eksyksissä olleen nuoren tytön sijalla seisoo itsevarma ja määrätietoinen nainen. ''Pakko löytää elämäni mies'' on vaihtunut ajatukseen ''Teen asioita mistä nautin ja ehkä joskus tähän vierelle tarttuu samanhenkinen mies''. En sano, etteikö ns. heikkoja hetkiä olisi. Kyllä sitä joskus käy mielessä ajatuksia siitä että ''löytääköhän sitä koskaan ketään'' ja kyllä se tietynlainen yksinäisyys näillä syysharmailla keleillä tuntuu joskus kirpaisevan. Onnea on kuitenkin ympärillä olevat ihmiset ja mielekäs arki, joka pitää vähän turhankin kiireisenä. Treffeille tulee nykypäivänä lähettyä vain ihmisten kanssa ketkä oikeasti kiinnostaa ja mentaliteetillä ''kiva tavata uusia ihmisiä''.
No nyt päästiin sitten tähän nykypäivään! Vaikka itsekin on muuttunut, niin hitto on kyllä tää treffimaailmakin! Tinder on yhä vähän niinkuin tarrakirja, sellanen mihin kerätään matcheja - mutta tän päivän tarrakirja on jo aika hc kamaa. Keskusteluja alotetaan selkeesti vähemmän ja hyytymisaste on 150 % suurempi kun ennen. Toki myös omalta puolelta keskusteluiden ylläpito on haastavaa ja osittain sitä voi selittää jäätävällä kiireellä. Mutta muutosta on tapahtunut. Onkohan muutkin alkaneet oikeesti elämään enemmän ja höpöttelee vähemmän. Sinäänsä jännä, kun kuitenkin valtaosan nenä on jossakin ruudussa kiinni ja puhelin liimattu pikaliimalla siihen oikeaan käteen (vasenkätisillä todennäkösesti vasemmassa kädessä).
Positiivistakin kehitystä on tapahtunut, nimittäin siinä face to face puolella. Vielä se ei ihan suju yhtä smoothisti kuin esimerkiksi Saksan reissussa sain huomata, mutta eteenpäin on menty. Välimaininta tuosta Saksasta! Oltiin tyttöjen kanssa reissussa ja perään juoksi ihan täysjärkisen olonen mies, kehu nätiksi ja pyys jätskille - koska päiviä reissussa oli niin vähän, jäi jädet syömättä, mutta ihan älyttömän siisti juttu oli se tyyli miten tämä täysjärkinen mies otti asian vastaan. Siihen se jäi smaltalkaamaan ja lopulta toivotti hyvää reissua - ei jäänyt yhtään sellain kiusallinen ilmapiiri! Mutta on tätä tapahtunut ihan täällä tänkin maan kamaralla. Ihan yhtä sujuvasti ei lähde jutskailut liikenteeseen, mutta hauska on ollut huomata että ihmiset on uskaltanu astua sen mukavuusalueen ulkopuolelle ja kysässy lasillisille. Koska tässä vaiheessa nousee ihan varmasti miehen ja naisen roolit esiin, niin ei - en ajattele että vain miehen pitäisi tehdä aloite (vaikka onhan se kauheen kiva). Kyllä sitä on itsekin tullut kysästyä tyyppejä ulos vaikka pulssi on kurotellut pariasataa.
Nykymaailmassa just tän ikäsenä on ihan kiva olla sinkku, vaikka meno onkin joskus hiukkasen ulkonäkökeskeistä ja samalla pitäis olla superihminen. Suomessa ei kuitenkaan tunnu olevan kauhean tavatonta lähennellä enemmän kolmea- kuin kahtakymppiä ja olla sinkku. Tällä hetkellä oman elämän eläminen on noussut pintaan, halutaan kouluttautua, etsiä itseään ja ei välttämättä tiedetä mihin päin maailmaa tekisi mieli asettua. Ja varmasti ihan yhtä mukavaa on ollu parisuhteessakin, kunhan vaan muistaa olla just sellasessa missä on hyvä olla. Jokaisessa ihmissuhteessa on kiemuroita - vaivattomuutta on ihan turha tavotella. Mutta olit sitten kummassa tilanteessa tahansa, sinkku tai et, muista pitää kiinni siitä millanen just sä oot. Koska just sä elät sun elämääs.
Kommentit
Lähetä kommentti