Mielipide: työllistyminen ja koulutus - ristiriitatilanne
Tässä eduskuntavaalien alla on kiva ottaa hiukan kantaa itselleenkin merkityksellisiin asioihin, vaikka politiikassa en työskentelekään. Teemojahan olisi vaikka millä mitalla, mitkä vaatisivat tässä yhteiskunnassa vielä paljonkin työtä, mutta tänään haluan herätellä ajatuksia koskien työmarkkinoiden muutoksia ja samaan aikaan tapahtuvia koulutusuudistuksia. Asioita voi tarkastella monesta näkökulmasta ja tästä johtuen mielipiteitä on varmastikin aivan yhtä paljon - lukijana sinun ei siis ole tarvetta muuttaa mielipidettäsi, mutta toivottavasti pystymme molemmat laajentamaan näkemyksiämme.
Vierailin kuluneella viikolla Chem Bio Finland 2019 -messuilla ja olin kuuntelemassa luentoa ''Luonnontieteilijä - osaamistasi tarvitaan!''. Luennon ensimmäinen puhuja, Sitralla asiantuntijana toimiva Milma Arola toi puheessaan esille varsin tuttuja, mutta sitäkin tärkeämpiä havaintoja työelämän muutoksista ja uudistuksista. Nykymaailmassa murto-osa työelämään pyrkivistä henkilöistä valmistuu ensimmäisistä opinnoistaan loppuelämänsä ammattiin. Uudelleen kouluttautuminen on nykypäivää. Seuraavaksi haluan nostaa esille henkilökohtaisen mielipiteeni koskien uudelleen kouluttautumista.
Vaikka mahdollisuudet kouluttautua työpaikan sisällä ''monitoimiosaajaksi'' kasvavatkin (joka on mielestäni varsin positiivista), niin samaan aikaan koen, että mahdollisuudet kouluttautua täysin uudelle alalle laskevat. Korkeakouluissa ensikertalaiskiintiöt kasvavat samalla kun esimerkiksi lukion päättötodistuksen hyvien arvosanojen arvostus nousee. Yhdeksi selkeäksi tavoitteeksi näille muutoksille näen pyrkimyksen mahdollistaa nuorten, vasta-valmistuineiden pääsyn jatko-opintoihin. Tässä kohtaa onkin hyvä tuoda esille ensikertalaisuuskiintiö. Jos saat paikan hakemaasi kouluun, ensikertalaisuutesi on käytetty. Tämä johtaa väistämättä siihen, että nuorten on harkittava tarkkaan, mitä he haluavat tehdä tulevaisuudessaan - välivuosien pitäminen saattaa tuntua paremmalta ratkaisulta, kuin pyrkiä alalle josta ei ole täysin varma. Mutta todellisuudessa harva meistä tietää vielä myöhemminkään, mitä haluaa loppuelämänsä tehdä - eikä näin pidäkään olla.
Itse lukion hiukan vasemmalla kädellä käyneenä henkilönä, olen kouluihin pyrkiessäni tippunut kiintiöön, missä pelkkä pääsykoe ratkaisee. Ja onneksi näitä paikkoja vielä oli reilummin insinööriksi pyrkiessäni - paikka aukesi ja voin kertoa, että nuo lukion arvosanat eivät kertoneet mitään motivaatiostani opiskella alalle - keskiarvoni korkeakoulussa oli reippaasti yli keskitason. Syitä lukion heikohkoille arvosanoille kun voi löytyä muitakin, kuin laiskuus. Omalla kohdallani merkittävin tekijä oli itsenäiseen asumiseen tarvittava tulonlähde. Työn ja lukion yhdistäminen ei ole aivan helpoimmasta päästä. Jos nyt haluaisin käydä korottamassa ylioppilastutkintoni arvosanoja varmistaakseni paremman sijoittumisen pääsykokeissa, olisi minun sopeuduttava myös uuden tyyppisiin ylioppilaskirjoituksiin. On nimittäin hiukan muuttuneet nuo YO-kirjoitukset.
Itse pidän tärkeänä, että jokainen saa mahdollisuuden tehdä työtä, mitä kohtaan kokee intohimoa. Se ei tokikaan tarkoita, että työelämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista ilman haasteita, mutta työn mielekkyys on itselleni varsin tärkeää. Ja on aika luonnollista, että jossain vaiheessa elämää sitä joko havahtuu olevansa ''väärällä alalla'' tai yksinkertaisesti intohimojen kohde muuttuu ajan saatossa. Työelämässä viettämämme aika kasvaa jatkuvasti ja mielestäni mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin pitäisi olla oikeus jokaiselle. Itse en ihan ''hyvin vuoksi'' lähtisi opiskelemaan uutta ammattia - onhan se iso kynnys hypätä varmoista tulolähteistä takaisin opiskelijamaailmaan - varmasti valtaosa henkilöistä ketkä uudelleenkouluttautuvat, haluavat ihan sieltä sydämensä pohjasta opiskella juuri sitä, mihin pyrkivät.
Vierailin kuluneella viikolla Chem Bio Finland 2019 -messuilla ja olin kuuntelemassa luentoa ''Luonnontieteilijä - osaamistasi tarvitaan!''. Luennon ensimmäinen puhuja, Sitralla asiantuntijana toimiva Milma Arola toi puheessaan esille varsin tuttuja, mutta sitäkin tärkeämpiä havaintoja työelämän muutoksista ja uudistuksista. Nykymaailmassa murto-osa työelämään pyrkivistä henkilöistä valmistuu ensimmäisistä opinnoistaan loppuelämänsä ammattiin. Uudelleen kouluttautuminen on nykypäivää. Seuraavaksi haluan nostaa esille henkilökohtaisen mielipiteeni koskien uudelleen kouluttautumista.
Vaikka mahdollisuudet kouluttautua työpaikan sisällä ''monitoimiosaajaksi'' kasvavatkin (joka on mielestäni varsin positiivista), niin samaan aikaan koen, että mahdollisuudet kouluttautua täysin uudelle alalle laskevat. Korkeakouluissa ensikertalaiskiintiöt kasvavat samalla kun esimerkiksi lukion päättötodistuksen hyvien arvosanojen arvostus nousee. Yhdeksi selkeäksi tavoitteeksi näille muutoksille näen pyrkimyksen mahdollistaa nuorten, vasta-valmistuineiden pääsyn jatko-opintoihin. Tässä kohtaa onkin hyvä tuoda esille ensikertalaisuuskiintiö. Jos saat paikan hakemaasi kouluun, ensikertalaisuutesi on käytetty. Tämä johtaa väistämättä siihen, että nuorten on harkittava tarkkaan, mitä he haluavat tehdä tulevaisuudessaan - välivuosien pitäminen saattaa tuntua paremmalta ratkaisulta, kuin pyrkiä alalle josta ei ole täysin varma. Mutta todellisuudessa harva meistä tietää vielä myöhemminkään, mitä haluaa loppuelämänsä tehdä - eikä näin pidäkään olla.
Itse lukion hiukan vasemmalla kädellä käyneenä henkilönä, olen kouluihin pyrkiessäni tippunut kiintiöön, missä pelkkä pääsykoe ratkaisee. Ja onneksi näitä paikkoja vielä oli reilummin insinööriksi pyrkiessäni - paikka aukesi ja voin kertoa, että nuo lukion arvosanat eivät kertoneet mitään motivaatiostani opiskella alalle - keskiarvoni korkeakoulussa oli reippaasti yli keskitason. Syitä lukion heikohkoille arvosanoille kun voi löytyä muitakin, kuin laiskuus. Omalla kohdallani merkittävin tekijä oli itsenäiseen asumiseen tarvittava tulonlähde. Työn ja lukion yhdistäminen ei ole aivan helpoimmasta päästä. Jos nyt haluaisin käydä korottamassa ylioppilastutkintoni arvosanoja varmistaakseni paremman sijoittumisen pääsykokeissa, olisi minun sopeuduttava myös uuden tyyppisiin ylioppilaskirjoituksiin. On nimittäin hiukan muuttuneet nuo YO-kirjoitukset.
Itse pidän tärkeänä, että jokainen saa mahdollisuuden tehdä työtä, mitä kohtaan kokee intohimoa. Se ei tokikaan tarkoita, että työelämä olisi pelkkää ruusuilla tanssimista ilman haasteita, mutta työn mielekkyys on itselleni varsin tärkeää. Ja on aika luonnollista, että jossain vaiheessa elämää sitä joko havahtuu olevansa ''väärällä alalla'' tai yksinkertaisesti intohimojen kohde muuttuu ajan saatossa. Työelämässä viettämämme aika kasvaa jatkuvasti ja mielestäni mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin pitäisi olla oikeus jokaiselle. Itse en ihan ''hyvin vuoksi'' lähtisi opiskelemaan uutta ammattia - onhan se iso kynnys hypätä varmoista tulolähteistä takaisin opiskelijamaailmaan - varmasti valtaosa henkilöistä ketkä uudelleenkouluttautuvat, haluavat ihan sieltä sydämensä pohjasta opiskella juuri sitä, mihin pyrkivät.
Kommentit
Lähetä kommentti