Kohtaamisia
Tätä aihetta olen sivunnut muutamissa postauksissa ja antanut aiheesta myös monille elämänohjeita kertomalla omia kokemuksiani - kokemuksia kohtaamisista ja niiden merkityksestä meihin. Nyt taitaakin sitten olla aika omistaa kokonainen postaus näinkin tärkeälle aiheelle. Pystyn jotenkin kuvittelemaan itseni kiikkustuolissa jakamassa elämän viisauksia juuri kyseisestä teemasta - väittäisin että seuraavat viisaudet yltävät vähintäänkin samalle tasolle, kuin lausahdus ''ei vanhana kaduta se mitä tuli tehtyä, vaan sen mitä jäi tekemättä''.
Hiukan pohjatietona teille: ihmisenä olen sellainen erittäin helposti lähestyttävä ja meininki seurassani suhteellisen rentoa - olen sellainen höpöttelijä, kenen kanssa pääsee syvemmällekin levelille niin tahtoessaan. Mutta ei sitä ihan yhdessä yössä ole tällaiseksi kasvettu. Toki minusta on luontaisesti aina löytynyt juuri kyseiset ominaisuudet - nautin sosiaalisista tilanteista ihan älyttömästi. Kuitenkin varsin lyhyen aikaa sitten ja vieläkin aika ajoittain, uusien sosiaalisten kontaktien luominen on omalta mukavuusalueeltani poistumista. Olen suoraan sanottuna joutunut pakottamaan itseäni tilanteisiin, joissa väenpaljoudesta ei löydy juurikaan itselleni tuttuja henkilöitä. Itseni kanssa olen joutunut käymään valtataisteluita siitä keksinkö jonkin syyn, miksi en voisi osallistua kyseisiin tilanteisiin, vai puskenko mukavuusrajan yli. Olen saanut kokea järjetöntä jännittyneisyyttä, joka on jopa johtanut fyysiseen pahoinvointiin - sellaista epämääräistä epämukavaa tunnemyrskyä.
Ennen kuin paljastan teille miksi koen itseni pakottamisen tällaiseen hyödylliseksi, niin kerron teille tarinan. Sellaisen ihan todellisen tarinan viime syksyltä. Kaikki lähti personal treinerini ehdotuksesta lähteä mukaan erääseen ryhmänettivalmennukseen - valmennuksesta poimin itselleni hyödyllisimmät asiat (pt-ohjaustahan minulla oli jo olemassa), joten en ollut ryhmästä valtaosan kanssa täysin samoilla ajatuksilla maaliviivasta. Mielestäni oli hienoa, että valmennukseen pystyi jokainen osallistua omista lähtökohdistaan, mutta oman pääni sisällä kauhistutti ajatus valmennuksen loppubileistä. Juurikin siksi, että tulisin kohtaamaan ihmisiä, joille valmennus oli isommassa roolissa kuin minulle - mistä ihmeestä minä heille juttelisin?
Juhlista tunsin ainoastaan valmennuksesta vastaavat henkilöt - keille tottakai riitti ihailijoita, jotenka heihin kokonaan turvautuminen oli lähes mahdotonta. Eräästä toisesta lähes vastaavasta tilanteesta opiksi ottaneena päätin kuitenkin pakottaa itseni pois mukavuusalueeltani - pienestä ''pahasta'' seurasi enemmän hyvää - myös näissä juhlissa. Illan aikana höpöttelin kanssajuhlijoille ja ihmiset olivatkin oikein mukavia. Törmäsin kuitenkin myös erääseen kirjailijaan, kenen kanssa päädyimme juttelemaan ihan älyttömän upeita juttuja - hänet olenkin saanut pitää elämässäni ja itseasiassa juuri hänen kauttaan olen saanut tavata lisää uusia ja yhtä inspiroivia ihmisiä. Voisin todeta että kyseiset juhlat saivat aikaan ns.dominoefektin sosiaalisissa kontakteissa.
Mutta miksi uudet sosiaaliset kontaktit tai kohtaamiset ovat tärkeitä? Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, ajattelen niin että jokainen kohtaaminen opettaa sinulle jotakin, jos vain annat sille mahdollisuuden. Esimerkiksi jos käyt treffeillä henkilön kanssa, kenestä huomaat heti alkumetreillä ettette ole aivan toistenne tyyppiä, tulet oppimaan vähintäänkin sen mistä et pidä. Opit hahmottamaan, millaisia luonteenpiirteitä ja elämänarvoja pidät tärkeinä. Opit huomaamaan millä tavalla eri tyyliset ihmiset katsovat maailmaa. Erityisesti viimeisimmästä mainitsemastani seikasta on hyötyä työelämässä. Yhteistyö on helpompaa, kun ymmärtää toisen henkilön tyylin katsella asioita. Tämä ei tarkoita, etteikö omista näkemyksistään saisi pitää kiinni, mutta ymmärrys helpottaa huomattavasti yhteistyötä. Altistetaan itsemme uusille kohtaamisille - ikinä ei tiedä millaisiin timantteihin tulet törmäämään.
Hiukan pohjatietona teille: ihmisenä olen sellainen erittäin helposti lähestyttävä ja meininki seurassani suhteellisen rentoa - olen sellainen höpöttelijä, kenen kanssa pääsee syvemmällekin levelille niin tahtoessaan. Mutta ei sitä ihan yhdessä yössä ole tällaiseksi kasvettu. Toki minusta on luontaisesti aina löytynyt juuri kyseiset ominaisuudet - nautin sosiaalisista tilanteista ihan älyttömästi. Kuitenkin varsin lyhyen aikaa sitten ja vieläkin aika ajoittain, uusien sosiaalisten kontaktien luominen on omalta mukavuusalueeltani poistumista. Olen suoraan sanottuna joutunut pakottamaan itseäni tilanteisiin, joissa väenpaljoudesta ei löydy juurikaan itselleni tuttuja henkilöitä. Itseni kanssa olen joutunut käymään valtataisteluita siitä keksinkö jonkin syyn, miksi en voisi osallistua kyseisiin tilanteisiin, vai puskenko mukavuusrajan yli. Olen saanut kokea järjetöntä jännittyneisyyttä, joka on jopa johtanut fyysiseen pahoinvointiin - sellaista epämääräistä epämukavaa tunnemyrskyä.
Ennen kuin paljastan teille miksi koen itseni pakottamisen tällaiseen hyödylliseksi, niin kerron teille tarinan. Sellaisen ihan todellisen tarinan viime syksyltä. Kaikki lähti personal treinerini ehdotuksesta lähteä mukaan erääseen ryhmänettivalmennukseen - valmennuksesta poimin itselleni hyödyllisimmät asiat (pt-ohjaustahan minulla oli jo olemassa), joten en ollut ryhmästä valtaosan kanssa täysin samoilla ajatuksilla maaliviivasta. Mielestäni oli hienoa, että valmennukseen pystyi jokainen osallistua omista lähtökohdistaan, mutta oman pääni sisällä kauhistutti ajatus valmennuksen loppubileistä. Juurikin siksi, että tulisin kohtaamaan ihmisiä, joille valmennus oli isommassa roolissa kuin minulle - mistä ihmeestä minä heille juttelisin?
Juhlista tunsin ainoastaan valmennuksesta vastaavat henkilöt - keille tottakai riitti ihailijoita, jotenka heihin kokonaan turvautuminen oli lähes mahdotonta. Eräästä toisesta lähes vastaavasta tilanteesta opiksi ottaneena päätin kuitenkin pakottaa itseni pois mukavuusalueeltani - pienestä ''pahasta'' seurasi enemmän hyvää - myös näissä juhlissa. Illan aikana höpöttelin kanssajuhlijoille ja ihmiset olivatkin oikein mukavia. Törmäsin kuitenkin myös erääseen kirjailijaan, kenen kanssa päädyimme juttelemaan ihan älyttömän upeita juttuja - hänet olenkin saanut pitää elämässäni ja itseasiassa juuri hänen kauttaan olen saanut tavata lisää uusia ja yhtä inspiroivia ihmisiä. Voisin todeta että kyseiset juhlat saivat aikaan ns.dominoefektin sosiaalisissa kontakteissa.
Mutta miksi uudet sosiaaliset kontaktit tai kohtaamiset ovat tärkeitä? Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, ajattelen niin että jokainen kohtaaminen opettaa sinulle jotakin, jos vain annat sille mahdollisuuden. Esimerkiksi jos käyt treffeillä henkilön kanssa, kenestä huomaat heti alkumetreillä ettette ole aivan toistenne tyyppiä, tulet oppimaan vähintäänkin sen mistä et pidä. Opit hahmottamaan, millaisia luonteenpiirteitä ja elämänarvoja pidät tärkeinä. Opit huomaamaan millä tavalla eri tyyliset ihmiset katsovat maailmaa. Erityisesti viimeisimmästä mainitsemastani seikasta on hyötyä työelämässä. Yhteistyö on helpompaa, kun ymmärtää toisen henkilön tyylin katsella asioita. Tämä ei tarkoita, etteikö omista näkemyksistään saisi pitää kiinni, mutta ymmärrys helpottaa huomattavasti yhteistyötä. Altistetaan itsemme uusille kohtaamisille - ikinä ei tiedä millaisiin timantteihin tulet törmäämään.
Kommentit
Lähetä kommentti