Some - ihmissuhteiden uhka vai mahdollisuus?
Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mökkeillä ja pistää some-elämä astetta hiljasemmalle - hyvää vastapainoa tälle viikolle, kun arjessa on pyörinyt mukana vlogi (video blogi) tuolla Instagramin puolella. Hommassa on hyvät ja huonot puolensa. Aikaa kyseinen toiminta vie yllättävän paljon: sisällön miettimisen lisäksi videot eivät aina mene nappiin yhdellä otoksella, niitä pitää pätkiä sen verta lyhyiksi että mielenkiinto säilyy, pistellä lisätehosteita aina sijainnista hashtageihin ja tottakai sitä haluaa olla interaktiivinen seuraajiensa kanssa. Kaikki tämä aika on luonnollisesti pois siitä ''oikeasta elämästä''. Mutta mitä se ottaa se myös antaa. Henkilökohtaisesti nautin mentoroinnista ja höpöttelystä (vaikka kameralle puhuminen tuntuukin hiukan hassulta) - ylipäätään ihmisten auttamisesta. Lisäksi on saatu aikaan hyviä keskusteluja, uusia tuttavuuksia ja onhan se ollut ihana saada hyvää palautettakin.
Some (sosiaalinen media) on nykypäivää, eikä siitä pääse ympäri sitten millään. Toki somen pyörityksestä on mahdollista jättäytyä pois niin halutessaan, mutta samalla tulee suljettua työkalu josta voi olla hyötyä uusien kontaktien luonnissa, mainonnassa, kartalla pysymisessä (mitä esim. ''kanssakilpailijasi'' tekevät), uusien ideoiden saamisessa ja lista jatkuu. Yksittäisellekin ihmiselle koen somesta olevan juurikin hyötyä yhteydenpidon ja inspiraation lähteen kannalta. Itse bongailen uusia matkakohteita, treeniliikkeitä ja aamupalapaikkoja ja on sitä itseasiassa uusiin ihmisiinkin tullut tutustuttua somen kautta. Aika-ajoittain saattaa jatkuva tavoiteltavissa oleminen pistää pinnaa kireämmälle, mutta jokaisella meistä pitäisi olla kyky asettaa itselleen rajat (toki oikea riippuvuus on asia erikseen).
Some mahdollistaa siis kieltämättä ihan älyttömästi ja voi parhaassa tapauksessa olla verkoston kannalta todella positiivinen juttu. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli tässäkin asiassa. Olen itseasiassa käynyt juurikin tällä viikolla muutamia keskusteluja aiheesta ja asia on pitkään pyörinyt myös omassa mielessäni. Nimittäin stalkkaus. Ja siitä aiheutuva mustasukkaisuus. Ihan puhtoinen pulmunen en ole itsekään asian suhteen ollut. Kyllä sitä muutama vuosi sitten tuli esimerkiksi Instagramissa kurkittua mistä silloinen kumppani tai kiinnostuksen kohde tykkäili. Samalla sitä aiheutti oman päänsä sisällä kriisejä, että ''miksi ihmeessä se tykkäilee tuon tytön kuvista ja mikä ihmeen tarve siihen on''. Ja voin kertoa, että ihan yksin en asian kanssa ollut ja ihan satavarmasti löytyy vastaavassa tilanteessa olevia naisia ja miehiä.
Tässä on kuitenkin muutama vuosi ollut aikaa järkeillä asioita ja lähdin aikoinaan pohtimaan tätä oman some käyttäytymisen kautta. Olen itse ns. ''tapatykkääjä'', jos näen jotakin mikä näyttää kivalta tai haluan ns. tukea ystävän some-elämää, niin pistän tykäten - ilman sen kummempia ajatuksia. Olen viimeaikoina myös opetellut ''ei-tykkäilyn'' saloja. Jos jostakin ei tykkää, niin se ei aina ole kiinni siitä etteikö siitä oikesti tykkäisi - joskus vaan menee ohitse tai laiskottaa se klikkailu. Ja ennen kaikkea se ei tarkoita ettenkö tykkäisi jostakin ihmisestä vaikka en joskus tykkäisi kyseisen henkilön julkaisusta. Koska ihmisaivot ovat hiukkasen mutkikkaat, luulen että nämä vanhat tavat ajatella saattavat nostaa aika-ajoittain päätään - ei siis todellakaan tarvitse tuntea itseään huonoksi ihmiseksi jos kyseistä mustasukkaisuutta käy lävitse. Tärkeintä on avata suu ja puhua asiat läpi. Tämä neuvo toimii yleensä valtaosassa muidenkin ongelmien ratkomisessa. Yksi ihan varma asia on se, että kun ollaan face to face niin silloin läsnäolo menee somen edelle - hetkessä on hyvä olla ja tällä käytöksellä vältetään varmasti monet riidat. Toisen henkilön aikaa kannattaa arvostaa.
Mutta tapansa kullakin - toiset tykkää, toiset ei - cheers some!
Some (sosiaalinen media) on nykypäivää, eikä siitä pääse ympäri sitten millään. Toki somen pyörityksestä on mahdollista jättäytyä pois niin halutessaan, mutta samalla tulee suljettua työkalu josta voi olla hyötyä uusien kontaktien luonnissa, mainonnassa, kartalla pysymisessä (mitä esim. ''kanssakilpailijasi'' tekevät), uusien ideoiden saamisessa ja lista jatkuu. Yksittäisellekin ihmiselle koen somesta olevan juurikin hyötyä yhteydenpidon ja inspiraation lähteen kannalta. Itse bongailen uusia matkakohteita, treeniliikkeitä ja aamupalapaikkoja ja on sitä itseasiassa uusiin ihmisiinkin tullut tutustuttua somen kautta. Aika-ajoittain saattaa jatkuva tavoiteltavissa oleminen pistää pinnaa kireämmälle, mutta jokaisella meistä pitäisi olla kyky asettaa itselleen rajat (toki oikea riippuvuus on asia erikseen).
Some mahdollistaa siis kieltämättä ihan älyttömästi ja voi parhaassa tapauksessa olla verkoston kannalta todella positiivinen juttu. Kolikolla on kuitenkin kääntöpuoli tässäkin asiassa. Olen itseasiassa käynyt juurikin tällä viikolla muutamia keskusteluja aiheesta ja asia on pitkään pyörinyt myös omassa mielessäni. Nimittäin stalkkaus. Ja siitä aiheutuva mustasukkaisuus. Ihan puhtoinen pulmunen en ole itsekään asian suhteen ollut. Kyllä sitä muutama vuosi sitten tuli esimerkiksi Instagramissa kurkittua mistä silloinen kumppani tai kiinnostuksen kohde tykkäili. Samalla sitä aiheutti oman päänsä sisällä kriisejä, että ''miksi ihmeessä se tykkäilee tuon tytön kuvista ja mikä ihmeen tarve siihen on''. Ja voin kertoa, että ihan yksin en asian kanssa ollut ja ihan satavarmasti löytyy vastaavassa tilanteessa olevia naisia ja miehiä.
Tässä on kuitenkin muutama vuosi ollut aikaa järkeillä asioita ja lähdin aikoinaan pohtimaan tätä oman some käyttäytymisen kautta. Olen itse ns. ''tapatykkääjä'', jos näen jotakin mikä näyttää kivalta tai haluan ns. tukea ystävän some-elämää, niin pistän tykäten - ilman sen kummempia ajatuksia. Olen viimeaikoina myös opetellut ''ei-tykkäilyn'' saloja. Jos jostakin ei tykkää, niin se ei aina ole kiinni siitä etteikö siitä oikesti tykkäisi - joskus vaan menee ohitse tai laiskottaa se klikkailu. Ja ennen kaikkea se ei tarkoita ettenkö tykkäisi jostakin ihmisestä vaikka en joskus tykkäisi kyseisen henkilön julkaisusta. Koska ihmisaivot ovat hiukkasen mutkikkaat, luulen että nämä vanhat tavat ajatella saattavat nostaa aika-ajoittain päätään - ei siis todellakaan tarvitse tuntea itseään huonoksi ihmiseksi jos kyseistä mustasukkaisuutta käy lävitse. Tärkeintä on avata suu ja puhua asiat läpi. Tämä neuvo toimii yleensä valtaosassa muidenkin ongelmien ratkomisessa. Yksi ihan varma asia on se, että kun ollaan face to face niin silloin läsnäolo menee somen edelle - hetkessä on hyvä olla ja tällä käytöksellä vältetään varmasti monet riidat. Toisen henkilön aikaa kannattaa arvostaa.
Mutta tapansa kullakin - toiset tykkää, toiset ei - cheers some!
Kommentit
Lähetä kommentti