Joulun perinteet

Tässä joulun alla on tullut puitua porukalla joulun perinteitä. Samoja juttuja löytyy lähes jokaisen listalta, mutta toteutuksesta löytyy eroja sitten senkin edestä. Jouluperinteet tulee usein omasta lapsuudesta, mutta kun lyödään parin ihmisen jouluperinteet yhteen niin tiedossa saattaa olla kompromissien tekoa tai ihan uusien jouluperinteiden ideointia. Näyttääkö sun joulus samalta kun mun?

Aatonaatto

Koostuu pääasiassa joulusiivouksesta. Talo on pesty lähestulkoon lattiasta kattoon. Pölyt pois, imurointia, mattojen tamppausta, lattioiden pesua, lakanoiden vaihtoa ja saunan lauteiden hinkkausta.


Aattoaamu

Kuusi
Aamu alkaa edellisenä iltana sisään nostetun kuusen koristelulla. Kuusen alta löytyy kuusimatto ja koristelun jälkeen myös paketteja. Ensimmäisenä kuuseen pistetään sähköiset kynttilät, seuraavaksi kimaltelevaa nauhaa, koristellaan vielä joulupalloilla ja lameilla (näitä ei taida joka kodin kuusesta löytyä), viimeiseksi latvaan tuikkastaan tähti. Perheessäni kuusi on perinteisesti ollut kaksivärinen, punakultainen (omasta kodistani pikkuinen pöytäkuusi on saanut värikseen hopean ja valkoisen). Kuusi pysyy aloillaan tavallisesti loppiaiseen saakka.

Joulupuuro
Maitoon haudutettu riisipuuro kanelilla. Perheemme puuroon ei ole piilotettuna manteleita, mutta lapsuudesta muistan, että koulussa puurosta tällaisia saattoi löytyä. Tänä vuonna toteutin perinteen hiukan etuajassa, vegaanisena versiona ja uunissa.

Tv
Aamulla taustalla pyörii Joulupukin Kuumalinja ja myöhemmin huomiota saa Lumiukko -piirretty.


Aattoilta

Joulusauna
Vuodesta riippuen saunasta löytyy vihta (toisille tutummin vasta). Kynttilät valaisevat kylpytilaa ja joulusta mahdolliset aiheutuneet stressit jätetään saunan laiteille.

Jouluruoka
Syödään ehdottomasti ennen lahjojen jakoa ja heti saunomisen jälkeen. Pöydästä löytyy pieni kinkku ja kinkuttomille lohta. Lapsuudessa pöydästä löytyi porkkana-, lanttu-, ja perunalaatikkoa, sekä kermaperunoita, herneitä ja isälle silliä. Kinkun paistorasvaa on perinteisesti käytetty kastikkeen valmistamiseen kinkun kaveriksi. Nykyisin pöytä on saanut hiukan uutta ja vanhaakin poistunut. Osa laatikoista on vaihtunut bataattiin, pöydästä löytyy lisäksi vihersalaattia, sienisalaattia ja aika-ajoittain leivän päälle saa smetana-mäti-sipuli -levitettä. Jälkkäriä on jaksettu puuhailla vähän vaihdellen - joulunaikana kun on tullut yhden jos toisenkin syötyä pipareita (jonka taikinan äitini perinteisesti tekee), suklaata ja joulutorttuja.

Joululahjat
Lapsena kylässä kävi pukki, nykyisin paketit löytyvät kuusen alta ja määräkin toki pienentynyt. Aikoinaan saatoin hankkia perheelleni lahjoja jo puolisen vuotta etukäteen. Tänä vuonna homma jäi muutaman päivän päähän aatosta.

Haudalla käynti
Illalla isovanhempien haudalle on viety kynttilöitä koko perheen voimin. Pimeässä kynttilämeri on kieltämättä henkeäsalpaava.


Tänä vuonna joulua vietetään hiukan erilaisella tyylillä ja huomisen aattoaamun olisikin tarkoitus alkaa avantouinnilla ja saunalla. Perinteistä riippumatta - ihanaa joulua teille kaikille!




Kommentit

Suositut tekstit