Norjan roadtrip: Senja ja Lofootit

Tässä makoilen sängyssä ihan valmiina nukkumaan. Takana 8 vuorokautta Pohjois-Norjassa, melkein 4000 km autossa, öitä teltassa ja autossa - toisinaan jonkun tien varressa ja toisinaan ihan omalla rantanäkymällä kirkkaan veden äärellä. Ja voi elämä mikä tunne oli päästä kunnolla suihkuun ja pyörittää kolme koneellista pyykkiä! Väsymys painaa silmää, mutta pakko päästä jakamaan teille parhaat palat tältä kyseiseltä reissulta.

Reissussa olin parhaan ystäväni ja hänen kahden koiransa kanssa (jep kaikki me neljä mahduttiin pieneen telttaan ja henkilöautoon). Reissaajina me olemme vähän sellaisia ”pää kolmantena jalkana” -tyylisiä. Jos siis haaveilet tismalleen samasta reitistä, mutta olet rauhallisempaa sorttia, niin suosittelen varaamaan aikaa hitusen enemmän. Liikenteeseen lähdettiin lopulta henkilöautolla - mukana teltta, makuupussit ja trangia. Kauppareissu tehtiin edellisenä iltana, kehittelemäni ”menun” perusteella. Ruokaidikset ja muut pakkaamisvinkit pistän tämän postauksen loppuun.

Reittimme oli seuraava:

Helsinki - Keminmaa
(yöpyminen ”Pohjanrannassa” 12€ telttapaikka, käytössä suihku, keittiö ja wc)
Keminmaa - Ersfjord
(yöpyminen rannalla, wc + juomavesi maksuton)
Ersfjord-Segla - Finnsnes - Skøvannet
(yöpyminen ”omalla rannalla”, uintimahdollisuus)
Skøvannet - Svolvær-Kalle in Lofoten
(yöpyminen ilmaista, juomavesi maksuton, wc + suihku korttimaksulla)
Kalle in Lofoten - Henningsvær - Å - Hamnøy
(yöpyminen autossa tien varressa)
Hamnøy - Reine - Moskenes
(yöpyminen ”Moskenes camping”:ssä, 28€ telttapaikka+autopaikka kahdelle. Hintaan sisältyi suihkut, juomavesi, wc - lisähinnasta mahdollisuus pestä pyykkiä)
Moskenes - Bjerkvik
(yöpyminen autossa tien varressa)
Bjerkvik - Kilpisjärvi - Tornio
(yöpyminen tuttujen asuntovaunussa)
Tornio - Helsinki
(yöpyminen ihan kotona)

Pieniä turhakeostoksia lukuunottamatta kaikki ostettiin Suomen puolelta. Rahaa koko reissuun kului vajaa 420€/hlö. Tähän sisältyi siis nuo muutamat majoitukset, kaikki bensat ja ruuat, sekä ne turhakkeet. Aktiviteetteinä toimi lähinnä vaellusretket, joihin päästäänkin seuraavaksi. Suosittelen pitämään silmällä säätä ja pitämään vaellusten välissä lepopäiviä (vieläkin pohkeet kramppaa). Hyvä appi puhelimeen vaellusfaneille on ”Outtt”, sieltä näkee kuvat, sääennusteet ja reitin tiedot, sekä saat lähtöpisteen suoraan Google Mapsiin. Teimme seuraavat vaellukset:

Hesten (Senja):
Kun Googlailee vuorta nimeltä Segla, ruudullesi pamahtaa kuvia juurikin tämän vuoren huipulta, Hestenin korkeimmalta kohdalta (556 m, ainakin vuoren huipulla olevan kyltin mukaan). Matkaa kertyi yhteensä 3,7 km - rankan kipuamisen vuoksi tasoksi oli kuitenkin määritelty ''keskitaso''. Aikaa arviolta vierähti 3 tuntia. Kiipeämiseen tottuneille koirille tämä kävi näppärästi, mutta helpoimmasta päästä ei ollut.



Reinebringen (Lofootit):

Tämä reitti on uusittu vastikään järkyttävän korkeilla portailla (hyvä pepputreeni), jonka takia jalat sheikkasivatkin alaspäin tullessa ja pohkeet tosiaan ovat edelleenkin kipeänä. Tasoksi onkin määritelty ''haastava''. Näkymät 420 metrin korkeudesta olivat kuitenkin henkeäsalpaavat. 1,4 km edestakainen matka tuntui ikuisuudelta ja arviolta siihen sai tuhlattua kolmisen tuntia. Ehdottomasti Lofoottien yksi kauneimmista vaellusreiteistä! Älä valitse tätä reittiä sumuisena/sateisena päivänä, sillä reitti on osittain mutainen ja näkymä huonompi.



Ryten (Lofootit):

Reitti oli määritelty haastavuudeltaan ''keskitasoon'', todennäköisesti pituutensa takia (7,9 km). Vaikka korkeutta löytyi 550 m, näin pitkälle matkalle jaettuna nousu ei tuntunut niinkään pahalta. Jos energiaa jää jäljelle, reitin puolivälistä voi paluumatkalla kipaista kuvassa näkyvälle Kvalvika-rannalle (jossa on käsittääkseni mahdollisuus telttailla). Kuvaa varten varaudu jonottamaan, kyseinen spotti on aika suosittu.




Sitten vielä jakoon kaikki vinkit reissua varten:

Ruoka ja tarvikkeet:

Meillä oli matkassa lämpimässä säilyviä soija-/kauramaitoja, kaurahiutaleita, maapähkinävoita, siemennäkkäreitä, leipää (joihin hankittiin juustot juuri ennen vaellusta), mysliä, pikakahvia, riisiä (Uncle Ben's:ltä löytyy keittopusseissa olevia, joka muuten helpottaa valuttamista), tonnikalaa (suosittelen suosimaan MSC-sertifioitua), pata-aineksia, kuivattua soijarouhetta, kananmunia ja kasviksia. Voin paljastaa että ruokavalio lipsu aika monta kertaa sipsi-pulla-dietille pitkien ajomatkojen aikana.

Vaikka vedentäyttöpisteitä löytyikin sieltä täältä, oli hyvä raahata autossa mukana 10 l:n tönikkää, niin ei tarvinnut jatkuvasti olla täyttelemässä. Wc-papru ja kosteuspyyhkeet helpottivat kummasti matkan tekoa ja ensiaputarvikkeitakin tuli kannettua mukana. Astioiden puhdistamista olisi varmasti helpottanut jonkinnäköinen pesusieni - tuli käytettyä kikkakolmosia astioiden puhdistukseen (hyvästi hygienia).

Vaatteet:

Housuja otin mukaan aivan liian vähän. Piste. Paitoja oli senkin edestä. Neljät housut olisivat todennäköisesti riittäneet. Talvitakki oli ihan paras mukaan otettava asia koleiden aamujen ja iltojen johdosta. Sadetakki ja kumpparit kulkivat matkassa ja tulivat myös käyttöön. Muuta pikkupyykkiä kannattaa olla muutama ekstra mukana. Vaatteiden vaihtoa julkisilla paikoilla helpotti kummasti ylisuuri villapaita jonka kätköissä sai vaihdettua koko kerraston.

Ei ehkä vaateosioon sopiva, mutta retkipyyhettä suosittelen normaalin pyyhkeen sijaan - kuivuu hetkessä ja toimii muuten verhoina, jos on tarve nukkua autossa!


Muut vinkit:

Jos luottokortteja löytyy useampi, ota mukaan kaikki. Meillä ei kummalakaan jostain syystä toiminut luottokortti Kallessa (leirintäalue Lofooteilla), missä suihkut maksettiin korttia näyttämällä. Jos kortteja ei löydy niin käteisen kantaminen mukana kannattaa, sillä rannalta löytyy aivan varmasti ihmisiä, keiden kortti toimii. Suihkukerta maksoi noin 2,5€ ja valtaosalla tapana mennä suihkuun perhekunnittain.

Itse odotin kovasti Lofooteilta kylien kiertelyä. Kylät olivat kuitenkin varsin lähekkäin, todella saman näköisiä, täynnä turisteja ja rakennuksetkin rakennettu turisteja ajatellen - esimerkiksi Hamnoy oli lähinnä rakennettu turistikylä. Kiva niitä oli kierrellä, mutta liikaa aikaa tähän ei mielestäni ole tarve varata.

Telttailuun Norjassa pätee ''joka miehen oikeudet'' - tarkistathan vielä millä etäisyydellä olet rakennuksista (muistaakseni reilu 150 m riittää) ja omien roskien siivoaminen toki on velvoitettua. Suosittelenkin kantamaan jätekasseja muutamia mukana, sillä roskiksia ei ihan joka kulmassa ollut. Telttailu on kiellettyä joillakin rannoilla ja välillä on haastavaa päästä autolla vesistön lähelle. Hyvä vinkki on etsiä julkisia vessoja (mahdollisesti telttailu onnistuu vieressä), vesistöjä joiden lähellä on pieniä teitä ja vaellusreittejä, joiden lähtöpisteessä voi olla mahdollista yöpyä. Autossa nukkuminen on hiukan helpompaa sillä teiden varrelta löytyy useita pysähdyspaikkoja, joihin myös matkailuautot ovat parkkeeranneet. Samassa paikassa yöpyminen oli mahdollista muistaakseni 3 vuorokautta yhteen putkeen.

Ja eikun menoksi!


Kommentit

Suositut tekstit