Onko pakko olla salimuikkeli jos ei taho?
Kysymyksen voi yhtälailla asettaa miehisempään muotoon ja vastaus on yhä sama. Ei.
Kun puhutaan treenaamisesta, niin itse pidän mielessäni kaksi asiaa:
1. Tee sitä, mikä tuntuu kivalta.
2. Tee sitä, mikä ei tunnu yhtään niin kivalta.
Näillä ajan takaa sitä, että jokaiselle löytyy varmasti ihan just sellanen laji mikä tuntuu omalta ja fiilis treeneihin lähtiessä tai sen jälkeen on huippuhyvä. Mutta pitää pitää mielessä, että aina se treenaaminen ei ole sitä elämän parasta antia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun halutaan kehittyä lajissa kuin lajissa, joudutaan poistumaan meidän omalta mukavuusalueeltamme. Ja eihän se ole kivaa. Muita syitä (ainakin omalla kohdallani) treeni-innon lopahtamiseen saattaa olla pitkään samanlaisena pysynyt treeni, jolloin mielelle ei ole riittävästi ärsykkeitä tai esimerkiksi muusta elämästä tuleva kuormitus ja sen aiheuttama uupuneisuus.
Itse olen oppinut tunnistamaan treeniä rasittavan syyn ja reagoin siihen sitten sen mukaisesti. Joskus viikon, parin treenitauko saattaa jeesata, mutta tästä varoituksen sanana että paluu treenin pariin pitää päättää etukäteen. Ekat treenit tauon jälkeen ovat ihan yhtä kamalia, kuin ennen taukoa, ainakin omalla kohdallani. Itse harvemmin pidän taukoja tarkoituksella, koska mm. reissuhulluuteni takia niitä saattaa vuoteen tulla muutamia automaattisestikin.
Resepti treeni-innon nostamiseen:
- Vaihda ohjelmastasi muutama liike, jos mahdollista.
- Vaihtoehtoisesti voit muuttaa koko treeniohjelmasi.
- Joskus treenien erilainen ajoittaminen viikkoon voi piristää.
- Lepää ja syö riittävästi - arjen muu rullaaminen on yllättävän tärkeää.
- Pieni breikki treeneihin (harkitse huolella).
- Joskus on vain puskettava vaikeiden aikojen läpitte - tämän olen itsestäni oppinut tunnistamaan, milloin on vaan jatkettava, vaikka treeni ei maistuisi.
Mutta nyt enemmän tuohon otsikon aiheeseen, eli oman lajin valitsemiseen. Tärkeintä on tiedostaa miksi jokin laji ei tunnu hyvältä. Muistan oman salielämäni aloittamisen (mistä on kirjoitettava ihan oma postaus) ja sen kuinka jouduin aloittamaan sen älyttömän moneen kertaan uudelleen. Osasyynä oli se, että säännöllisen urheilun aloittaminen oli kropalle aika tiukka paikka ja sairastelin runsaasti aloituksen aikana. Kuitenkin ehkä suurin syy miksi oli aloitettava aina alusta, oli juurikin tuolta mukavuusalueelta poistuminen ja tietynlainen lyhytnäköisyys.
Uuteen paikkaan meneminen jännitti ja uusien asioiden opettelu tuntui pelottavalta: ''Kaikki muut varmasti osaavat kaiken heti ja itse näytän typerältä'' -ajatus on monelle varmasti varsin tuttu ja näin taisin itsekin tuolloin ajatella. Lisäksi uusien rutiinien tuominen arkeen, joka tuntui jo riittävän kiireiseltä oli yksi selittelyistäni skipata treenejä. En myöskään vielä hahmottanut mitä hyvää treeni voisi tuoda elämään, joten motivaation puute oli yksi avaintekijöistä. Jokaisesta aloituksesta kuitenkin jäi aina joitakin positiivisia rippeitä ja hiljalleen motivaatio alkoi hahmottua ja vihdoin harrastus imaisi mukaansa.
Kaikille kuntosalilla käyminen ei ole kuitenkaan se oma juttu. Itse löysin ilma-akrobatian kaikkien kymmenien lajikoklauksien joukosta. Se oli sellainen paikka missä sai harrastaa itsekseen, mutta ryhmässä, haastaa kehoa ja paikka missä sai olla vähän lapsenmielinen. Lajin voisin aloittaa uudelleen vaikka heti, mutta toistaiseksi olen viihtynyt tämänhetkisten lajivalintojeni parissa. Itse olen siis kyllä ehdoton salimuikkeli. Tämän lisäksi innostuin kuluneen kesän aikana kiipeilystä uudelleen. Se on paikka missä aktiiviaivot pääsevät vähän lepäämään ja ainoa ajatus onkin seuraavassa otteessa. Nämä lajit ovat ajasta riippumattomia ja sopivat omaan arkeeni. Talvisin jalkoihin tarttuu lumilauta ja uudet lajikokeilut kuuluvat yhä harrastuksiini.
Kun puhutaan treenaamisesta, niin itse pidän mielessäni kaksi asiaa:
1. Tee sitä, mikä tuntuu kivalta.
2. Tee sitä, mikä ei tunnu yhtään niin kivalta.
Näillä ajan takaa sitä, että jokaiselle löytyy varmasti ihan just sellanen laji mikä tuntuu omalta ja fiilis treeneihin lähtiessä tai sen jälkeen on huippuhyvä. Mutta pitää pitää mielessä, että aina se treenaaminen ei ole sitä elämän parasta antia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kun halutaan kehittyä lajissa kuin lajissa, joudutaan poistumaan meidän omalta mukavuusalueeltamme. Ja eihän se ole kivaa. Muita syitä (ainakin omalla kohdallani) treeni-innon lopahtamiseen saattaa olla pitkään samanlaisena pysynyt treeni, jolloin mielelle ei ole riittävästi ärsykkeitä tai esimerkiksi muusta elämästä tuleva kuormitus ja sen aiheuttama uupuneisuus.
Itse olen oppinut tunnistamaan treeniä rasittavan syyn ja reagoin siihen sitten sen mukaisesti. Joskus viikon, parin treenitauko saattaa jeesata, mutta tästä varoituksen sanana että paluu treenin pariin pitää päättää etukäteen. Ekat treenit tauon jälkeen ovat ihan yhtä kamalia, kuin ennen taukoa, ainakin omalla kohdallani. Itse harvemmin pidän taukoja tarkoituksella, koska mm. reissuhulluuteni takia niitä saattaa vuoteen tulla muutamia automaattisestikin.
Resepti treeni-innon nostamiseen:
- Vaihda ohjelmastasi muutama liike, jos mahdollista.
- Vaihtoehtoisesti voit muuttaa koko treeniohjelmasi.
- Joskus treenien erilainen ajoittaminen viikkoon voi piristää.
- Lepää ja syö riittävästi - arjen muu rullaaminen on yllättävän tärkeää.
- Pieni breikki treeneihin (harkitse huolella).
- Joskus on vain puskettava vaikeiden aikojen läpitte - tämän olen itsestäni oppinut tunnistamaan, milloin on vaan jatkettava, vaikka treeni ei maistuisi.
Mutta nyt enemmän tuohon otsikon aiheeseen, eli oman lajin valitsemiseen. Tärkeintä on tiedostaa miksi jokin laji ei tunnu hyvältä. Muistan oman salielämäni aloittamisen (mistä on kirjoitettava ihan oma postaus) ja sen kuinka jouduin aloittamaan sen älyttömän moneen kertaan uudelleen. Osasyynä oli se, että säännöllisen urheilun aloittaminen oli kropalle aika tiukka paikka ja sairastelin runsaasti aloituksen aikana. Kuitenkin ehkä suurin syy miksi oli aloitettava aina alusta, oli juurikin tuolta mukavuusalueelta poistuminen ja tietynlainen lyhytnäköisyys.
Uuteen paikkaan meneminen jännitti ja uusien asioiden opettelu tuntui pelottavalta: ''Kaikki muut varmasti osaavat kaiken heti ja itse näytän typerältä'' -ajatus on monelle varmasti varsin tuttu ja näin taisin itsekin tuolloin ajatella. Lisäksi uusien rutiinien tuominen arkeen, joka tuntui jo riittävän kiireiseltä oli yksi selittelyistäni skipata treenejä. En myöskään vielä hahmottanut mitä hyvää treeni voisi tuoda elämään, joten motivaation puute oli yksi avaintekijöistä. Jokaisesta aloituksesta kuitenkin jäi aina joitakin positiivisia rippeitä ja hiljalleen motivaatio alkoi hahmottua ja vihdoin harrastus imaisi mukaansa.
Kaikille kuntosalilla käyminen ei ole kuitenkaan se oma juttu. Itse löysin ilma-akrobatian kaikkien kymmenien lajikoklauksien joukosta. Se oli sellainen paikka missä sai harrastaa itsekseen, mutta ryhmässä, haastaa kehoa ja paikka missä sai olla vähän lapsenmielinen. Lajin voisin aloittaa uudelleen vaikka heti, mutta toistaiseksi olen viihtynyt tämänhetkisten lajivalintojeni parissa. Itse olen siis kyllä ehdoton salimuikkeli. Tämän lisäksi innostuin kuluneen kesän aikana kiipeilystä uudelleen. Se on paikka missä aktiiviaivot pääsevät vähän lepäämään ja ainoa ajatus onkin seuraavassa otteessa. Nämä lajit ovat ajasta riippumattomia ja sopivat omaan arkeeni. Talvisin jalkoihin tarttuu lumilauta ja uudet lajikokeilut kuuluvat yhä harrastuksiini.
 |
Itse olen harrastanut mm. muodostelmaluistelua, koripalloa, ratsastusta, uintia, hiphoppia, balettia, judoa... lista jatkuu. Oman lajini löysin vasta aikuisiällä. Jos sä et halua olla salijäbä, niin elä oo - jatka etsimistä - aikaa on, tiedosta mikä tuntuu hyvältä ja miksi joku ei tunnu hyvältä. Haastakaa itseänne!
Kommentit
Lähetä kommentti