Mustasukkaisuus

Useammalle liiankin tuttu vieras. Toisten luona se viipyy vain pienen hetken, juurikaan harmia tekemättä. Saattaen jopa vaikuttaa suhteeseen positiivisella asenteellaan. Toisten luona se saattaa viihtyä pidempäänkin, ehkä jopa tuntea olonsa niin mukavaksi että jää asumaan juuri siihen paikkaan. Seuraamukset voivat olla aika-ajoittain vakavankin puoleisia, henkistä ja jopa fyysistäkin kärsimystä. Aina se ei asetu kahden rakastavaisen välille - se käy kiusoittelemassa yksittäisiä ihmisiä. Saa heidät toimimaan rumasti. Huomaamatta tämän vieraan aiheuttama käytös alkaa vaikuttamaan henkilöä itseään vastaan. Liiallisissa määrin kyseisen vieraan seura on yksinkertaisesti pahasta. Vieraamme on nimeltään Mustasukkaisuus.

Kyseinen vieras on ollu omassa elämässäni niin monessa muodossa kuin vain saatat kuvitella. Olen itse ollu mustasukkainen niin että se on aiheuttanut lähinnä huumoria suhteessa. Olen kokenut toisen henkilön voimakasta ja jopa rajoittavaa mustasukkaisuutta, joka lopulta tarttui myös omaan ajatusmaailmaani ja lopputuloksena oli huonovointinen suhde, sekä sen osapuolet. Minusta on oltu mustasukkaisia ilman syytä, sekä olen kohdannut mustasukkaisuutta ihmisiltä ketkä eivät minua edes kovin hyvin tunne. Itse olen kokenut mustasukkaisuuden pääosin negatiivisesti - se on aiheuttanut kitkaa ihmissuhteisiin, rajoittanut toimintaani, lisännyt epäluottamusta ja vienyt huomiota niistä hyvistä asioista ja vahvuuksista mitä minulta löytyy. Olen sen epäsuorasta vaikutuksesta jopa menettänyt minulle tärkeitä henkilöitä.

Kolikolla on kuitenkin olemassa kääntöpuolensa ja uskon että ripaus mustasukkaisuutta ei tee suhteessa ainoastaan pahaa. Niin kauan kun kyseinen tunne ei rajoita toisen ihmisen toimintaa tai syö luottamusta ihmissuhteesta, voi se vaikuttaa jopa positiivisesti. Mustasukkaisuus saattaa saada aikaan tunteen, että toinen välittää ja on aidosti kiinnostunut sinusta (toki tämä tunne olisi hyvä kokea ilman mustasukkaisuuttakin). Ehkä yksi tärkeimmistä asioista miten mustasukkaisuudesta voidaan hyötyä, on sen asettamat tavoitteet. Saatat olla mustasukkainen esimerkiksi toisen ihmisen saavutuksista, jonne itsekin haluaisit. Terveellä tavalla asiaan voidaan suhtautua niin että motivoi itseään kohti vastaavia saavutuksia, mutta ymmärtää samalla ettei toisen ihmisen menestyminen ole este omalle edistymiselle. Toisin sanottuna toisen onni ei ole sinulta pois. Tämä vaatii hiukan laajakatseisempaa asennetta ja ymmärrystä siitä, että maailmassa on erilaisia vaihtoehtoja edetä.

Annan teille nyt tärkeimmän avaimen ikinä. Se on oikeastaan monitoimiavain. Sellainen joka toimii ihan älyttömän moneen oveen. Ja niin se toimii tähän mustasukkaisuudenkin lukkoon. Tätä avainta ei aina ole helppo käyttää ja joskus yrityksiä on tehtävä useita kertoja. Sitä on turha survaista suoraan avainpesään ja vääntää täysillä. Kuitenkaan turhan hellä ja varovainenkaan vääntö ei toimi. Yrityksiä saa kuitenkin olla niin monia kuin itse on valmis yrittämään. Tämä avain on nimeltään Kommunikointi.

Jos mustasukkaisuus on siis aiheuttanut suhteessasi tai omassa hyvinvoinnissasi negatiivisia sivuvaikutuksia, kokeile kommunikoida itsesi tai suhteen toisen osapuolen kanssa. Useimmiten asiat eivät ole kiveen hakattuja - kommunikointi lisää ymmärrystä - ymmärrys lisää luottamusta - luottamus on suhteen perusta. Myös itsesi kanssa.

Kommentit

Suositut tekstit